Ajankohtaista
- Tietoja
Joulukuuta mennään tuiskussa ja tuiverruksessa. Vielä ensi viikolla on Madetojan salissa jouluisia konsertteja tarjolla. Waltteri Torikka ja Inga Söder johdattavat meidät "Jouluksi kotiin".
Toivotan Rauhallista Joulun aikaa ja kaikkea hyvää vuoteen 2020
Pirjo Kuusiniemi
- Tietoja
Orkesterin Pulssi ry oli mukana 4.9.2019 orkesterin kahvitauolla. Pulssilaiset olivat leiponeet syksyn antimista piirakoita ja Oulun kaupunki tarjosi mansikkaisia unelmia.
Pasunisti Jorma Teeri oli juhlan päätähti, koska eläkepäivät ovat edessä. Tosin soittajathan eivät jää koskaan kokonaan eläkkeelle, onneksi.
Pulssin puheenjohtaja Pirjo Kuusiniemi toivotti myös tervetulleeksi uuden intendentin Maija Kuusiston.
- Tietoja
Syksy on saapunut kaupunkiin. Kesä meni ja Pulssilaiset voivat jälleen muistella antoisaa Kuhmon musiikkimatkaa. Kuhmo ei petä koskaan monipuolisella musiikkitarjonnallaan. Kuulimme harvinaista lasiharmonikkaakin Kuhmo-talon konsertissa. Lisäksi konsertteja oli Kuhmon kirkossa ja Tuupalan hienossa puukoulussa.
Tammikuussa 2020 pääsemme nauttimaan Fidelio-oopperasta Oulun kaupungin teatterissa. Fidelion on säveltänyt Ludvig van Beethoven ja ohjaa Tuomas Parkkinen.
Tulevana kesänä suunnistamme Ilmajoelle katsomaan ja kuuntelemaan "Hiljaiset perivät maan" oopperaa. Oopperan on säveltänyt Jukka Linkola ja libreton kirjoittanut Tuomas Parkkinen.
- Tietoja
Viime torstaina Oulun kaupungin kirjaston Laituri-salissa oli Pulssin vieraana Ylen musiikkitoimittaja/kirjailija, kalastaja, reseptinikkari ym. Risto Nordell. Saimme nauttia mukavasta jutustelusta ja yhdessä olosta. Tuoleja oli ensin varattuna 40, mutta vahtimestarit kantoivat väen lisääntyessä 80 lisää. Siitä huolimatta osa yleisöstä joutui seisomaan. Nordell kuiskasikin kurillaan haastattelijalle ennen jutustelun alkua, että varataan seuraavaksi kerraksi jäähalli tulisoihtuineen, jotta kaikki mahtuvat.
Kiitos hienosta tilaisuudesta Risto Nordell, kirjaston väki ja yleisö.
- Tietoja
Tervetuloa torstaina 17.1.2019 Oulun kaupungin kirjastoon Laituri-saliin klo 17.00.
Ylen musiikkitoimittaja Risto Nordell on Pulssin vieraana kertomassa elämästään, musiikista, luonnosta, herkuista ym.